Iniön osavuosiasukkaat ry

Jäsenkirje/maaliskuu 2013

EDELLISENÄ VUONNA TAPAHTUNUTTA

Vanhojen käyttöesineiden näyttely oli yhdistyksen tärkeä panostus vuonna 2012, ja siitä tuli suuri menestys. Kahden viikon aikana näyttelyyn tutustui noin 550 kävijää. Elisabeth Dahla, Theresia Björklund ja Ragnvald Davidsson olivat keränneet esineet, jotka Virve Nyman ja Pi Sarpaneva asettivat esille. Näyttelyteemoihin, kuten Kalastus ja metsästys, Taloustavarat ja ruoanlaitto, sekä Naisten ja miesten käsityö, liittyi myös perehdyttäviä tekstejä, joista vastasi Maria Ekqvist. Esillä oli myös kymmenen vanhaa esinettä, mistä kävijät saivat arvata, mihin niitä oli käytetty. Teemana ”Villasta sukaksi” saatiin nähdä iniöläisnaisia karstaamassa ja kutomassa kauniita villasukkia. Miesten päivänä näytettiin filmi talvinuottauksesta 1960-luvulta, jolloin hevoset vielä auttoivat jäällä. Filmiä kommentoivat asiantuntevasti Ragnvald Davidsson ja Gunnar Björklund. Iniön pappi Erik August Göranssonin kuvat Norrbystä 1900-luvun ensimmäisiltä vuosilta herättivät suurta mielenkiintoa. Göranssonin sukulainen, Matti Kinnunen, oli asettanut kuvat esille. Näyttely päättyi 22.7, jolloin Wermdö Durspelare Ruotsista esiintyi.

Yhdistys järjesti Korpo Sea Jazzin kanssa konsertin kirkossa, jossa soittivat Niklas Winter (kitara) ja Aleksi Tuomarila (kosketinsoittimet)

Yhdistys on 2012 aktiivisesti seurannut Norrbyn sataman korjaustöitä ja esittänyt mielipiteensä satamasuunnitelmista. Sitä koskien on yhdistyksen nimissä lähetetty mm. kaksi lausuntoa kaupungin viranomaisille (ne ovat katsottavissa yhdistyksen kotisivulta). Muutostyöt aloitettiin heinäkuussa 2012 ja ponttonilaiturit asennettiin jo juhannukseksi. Hankkeen pitäisi olla kokonaisuudessaan valmis loppukesällä 2013. Yhdistys on painottanut, että laiturille tulo on tehtävä helpoksi asentamalla sinne reilun kokoiset pollarit. Liikuntarajoitetuille pitää olla muutama paikka, joissa on tukena kädensijat. Yhdistyksen mielestä on suuri epäkohta, että yhteysalusrannasta jää puuttumaan odotustila. Nykysuunnitelman mukaan alueella ei ole edes sadekatosta. Uudessa palvelurakennuksessa on vain sauna, pesutupa ja vessa. Yhdistys seuraa myös jatkossa sataman rakentamista ja pyrkii omalta osaltaan vaikuttamaan siihen, että laiturialue olisi toimiva ja helppokäyttöinen.

Ralf Nyman on ollut yhdistyksen edustajana Paraisten mökkiläistoimikunnassa. Vuonna 2013 edustus on siirtynyt Birgitta Jalanderille. Toimikunta järjesti kesällä 2012 mökkiläisfoorumin Houtskarissa. Siellä käsiteltiin asioita, mitkä koskivat mm. jätevesiä, kiinteitä jätteitä (roskikset) ja etuajo-oikeutta lautoille. Vuoden osavuosiasukkaaksi valittiin saaristotohtori Janne Castrén, joka on Iniön osavuosiasukkaita.

Viime kevään ja kesän aikana jäseniksi liittyi useita uusia osavuosiasukkaita. Vuodenvaihteessa Iniön osavuosiasukkaat -yhdistyksellä oli 364 jäsentä. Olette kaikki tervetulleita mukaan toimintaan uusilla ideoilla ja raikkailla tuulahduksilla.

AJANKOHTAISTA

Lauttaliikenne
Iniön saariston sisäistä liikennettä koskevan tarjouskilpailun voitti J S Ferryway. Varustamo on ottanut käyttöönsä m/s Satavan, jota on pidennetty 10 metrillä. Eteläisessä osassa, luoteinen Houtskari mukaan luettuna, liikennöi m/s Karolina, joka on aikaisemminkin liikennöinyt alueella. Uutta aika-taulukysymyksessä on, että Satavan tulee ehtiä hoitaa kaikki ne yhteydet, mitkä Jurmo II ja Åke Björklundin taksikuljetus on aikaisemmin hoitanut, eli Själön–Åselholman–Kolkon–Perkalan. Yhdistyksemme on aktiivisesti seurannut aikataulujen suunnittelua. Koska Satavan reitti on pitkä, on haasteellista tarjota kaikille saarille toimiva palvelutaso. Tätä kirjoitettaessa Satavan ja Karolinan kesäaikatauluja ei vielä ole lyöty lukkoon, mutta kun ne julkistetaan, ne löytyvät kotisivultamme (otsikon Linkit alla). Auroran kevätaikataulu on sama kuin aikaisemmin. Toivomme, että kesäaikatauluun sisällytetään viime vuonna lisätty vuoro sunnuntai aamupäivisin klo 9.30 Kannvikistä ja klo 10.10 Heponiemestä.

Norrbyn kyläkauppa
Herric Ramberg on ryhtynyt uudeksi kauppiaaksi. Hänellä on samantyyppistä toimintaa Kirk-konummella ja Porkkalassa. Kauppa jatkaa elintarvikekauppana, mutta K-ketju vaihtuu Vihu-riin/Tukoon. Näin Pirkka-tuotteet vaihtuvat mm Rainbow-tuotteisiin. Tarkoitus on, että kevyempiä rakennustarvikkeita (tyyppiä terassilaudat) löytyy varastosta ja muita rakennustarvikkeita toimitettaisiin tilauksesta. Sulkemisaika siirtyy klo 19–20:een ja kauppa on avoinna kuutena päivänä viikossa. Satu Oksanen tulee toimimaan kauppa- ja paikkavastaavana. Agneta jatkaa kaupassa entiseen tapaan. Ramberg on myös ilmoittanut kaupungille, että hän haluaisi kokonaisvastuun sataman toiminnasta. Ajatuksissa on myös pieni kahvila kaupan yhteyteen. Ramberg pyrkii siihen, että polttoaineen myynti saataisiin aloitettua juhannukseksi, mutta paljon riippuu viranomaispäätöksistä, koska määräykset polttoaineiden säilytyksestä ovat tiukentuneet

YHDISTYKSEN TOIMINTA 2013

Korjausrakentamiskurssi
Tiistaina 9. heinäkuuta ja keskiviikkona 17. heinäkuuta klo 10–14 yhdistys järjestää Snäckanissa ikkunoiden korjauskurssin. Aleksis Carlander näyttää, miten vanha maali, helat ja lasi poistetaan. Sen jälkeen opimme miten ikkunanpuitteet hiotaan, alustetaan ja maalataan, sekä miten uusi lasi asennetaan. Maalauksessa käytetään pellavaöljyä. Tarkoitus on, että osallistujat itse saavat harjoitella. Oman ikkunan saa ottaa mukaan, mutta tämä ei ole välttämätöntä. Korjausasiantuntija Jussi Pentinmikko vastaa samoina päivinä klo 14 lähtien korjausrakentamiseen liittyviin yleisiin kysymyksiin.

Kaksi konserttia kirkossa
Kolkon osavuosiasukas, Niklas Winter (kitara), esiintyy toisen muusikon kanssa alustavasti 10. heinäkuuta. Jumon osavuosiasukas, sellisti Paavo Lötjönen (Apocalypticasta), on myös luvannut soittaa, mutta päivämäärä on vielä auki. Tarkempia tietoja on seuraavassa jäsenkirjeessä sekä yhdistyksen kotisivulla.

Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous
Vuosikokous pidetään Snäckanissa tiistaina 16. heinäkuuta klo 12.00.

Jäsenmaksu
Vuoden 2013 jäsenmaksu on 12 euroa perheen ensimmäiseltä jäseneltä ja 1 euro perheenjäseniltä. Mitä useampi jäsen, sitä suurempi on yhdistyksen painoarvo. Yhdistyksen tili on Nordea 227018-120724
(IBAN FI69 2270 1800 1207 24 BIC NDEAFIHH).
Ole ystävällinen ja maksa jäsenmaksusi ennen 15.4.
Mainitse omasi sekä perheenjäsenten nimet inforuudussa.

Jäsenille välitettävä informaatio
Yhdistyksen tärkeimpiä tehtäviä on ajankohtaisista asioista tiedottaminen jäsenille. Tiedot välitetään lähettämällä kaksi jäsenkirjettä, Norrbyssä ja Keistiössä olevilla ilmoitustauluilla, yhdistyksen kotisivulla sekä sähköpostilistan välityksellä.

Yhteystietoja
Yhdistyksen kotisivu: www.iniö.nu
Kaupungin kotisivu. www.inio.fi
sähköpostiosoite: inio.nu@gmail.com
Sähköpostia saat yhdistykseltä ilmoittautumalla jakelulistalle. Ota yhteyttä: inio.nu@gmail.com.
etanaosoite: c/o Ralf Nyman, Simonkallionkuja 1 A 4, 01300 Vantaa
Puhelin: 0400 703 879/+358 400 703 879
Yhdistyksen ilmoitustaulut ovat Norrbyssä ja Keistiössä.